Postia pappi Jaakobille

”Onkos, Leila, sinulle syntynyt käsitystä siitä mihin sinä täältä menet?” kysytään 12 vuotta vankilassa viettäneeltä Leila Steniltä tämän saatua armahduksen Postia pappi Jaakobille-elokuvan alussa. Sisimpänsä kiveksi kovettanut entinen elinkautisvanki päätyy kaltereiden takaa pappilaan, missä harmaakaihin sokaisema Jaakob Ljube kaipaa uutta avustajaa.

”Ja postia pappi Jaakobille”, huutaa aamuvirkku posteljooni ja kilauttaa polkupyöränsä kelloa tuodessaan kirjeitä lahoavaan pappilaan. Vastentahtoinen Leila ottaa nipun, heittää osan kirjeistä kaivoon ja kirjoittaa papin sanelusta vastaukset esirukouspyyntöihin. Eräänä päivänä kirjeiden tulo loppuu ja papin sielunrauha suistuu sijoiltaan. Onko hän tarpeeton?

Klaus Härön ohjaama Postia pappi Jaakobille on yksi viime vuosikymmenen parhaimmista kotimaisista elokuvista. Televisiota varten kuvattu teos päätyi elokuvateattereihin, kun sen visuaaliset ansiot huusivat tilaa valkokankaalta. Kumpuilevat maalaismaisemat, Tyrvään Pyhän Olavin kirkon kivimuurit ja pappilan uneliaat varjot ohjaavat katsojan armon äärelle.

Sadepisaroiden ruoskima krusifiksi ja liedellä viheltävä teepannu alleviivaavat elokuvan verkkaista rytmiä, joka on nykyajan levottoman viihdevyöryn antiteesi. Dani Strömbäckin haikea pianoteema myötäilee maisemien linjoja ja upottaa kuulijan usvaiseen tunnelmaan. Viipyilevä elokuva ei jaarittele tai saarnaa: tuntiin ja varttiin mahtuu kaikki olennainen.

Uskon ja epäuskon kysymykset yllyttävät päähenkilöt sisäiseen jaakobinpainiin, josta syntyy elokuvan jännite. Kaarina Hazardin vähäeleisesti näyttelemän Leilan ja Heikki Nousiaisen esittämän pappi Jaakobin ristiriita kiehtoi yleisöä: kansainvälisesti palkitun elokuvan näki lähes satatuhatta katsojaa ja se nimettiin Suomen Oscar-ehdokkaaksi.

Hymähdellen esirukouspyyntöihin suhtautunut Leila alkaa tuntea katumusta ja kalastaa kaivoon heittämiään kirjeitä. Yhdessä posteljoonin kanssa hän yrittää palauttaa pappi Jaakobin elämänilon. Esirukouspyyntöjä kaipaava ja elämäntyönsä merkitystä epäilevä pappi huokaa: ”Ajattelin, että minä teen tämän häntä varten. Ehkä olikin päinvastoin.”

Leilan heiluttaessa leipäveistä ja nujertaessa yöllisen tunkeilijan, voi katsoja havaita papin näkevän enemmän kuin antaa ymmärtää. ”Sinä olet vielä täällä?” pappi ihmettelee toivonsa menettäneen Leilan yrittäessä hirttäytyä. Koskettavassa loppukohtauksessa Leila löytää armon kirjeestä, joka antaa viimein vastauksen elokuvan alussa esitettyyn kysymykseen.

Fides 1/2010