”Vain kuolleet kalat uivat virran mukana” on ollut pyhä tunnuslauseeni 1990-luvun alusta alkaen. Sitaatin teki tunnetuksi brittiläinen journalisti Malcolm Muggeridge, joka oli nuoruudessaan vasemmistolainen ateisti. Miehen elämässä tapahtui täyskäännös, kun hän liittyi katoliseen kirkkoon ja esitteli maailmalle Äiti Teresan.

Malcolm Muggeridgen tavoin minäkin olin nuorempana radikaali, kunnes aika pyyhki pois menneisyyden kuohut ja jätti jälkeensä hiotun rantakiven. Turhat särmät ovat nyt poissa ja aallot saavat vapaasti iskeä sileän kiven panssariin. Winston Churchillin aforismi ei vanhene: ”Sillä, joka ei ole nuorena radikaali, ei ole sydäntä, kun taas sillä, joka ei ole vanhana konservatiivi, ei ole järkeä.”

Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat läsnä elämässä. Olen neljännen polven syntyperäinen helsinkiläinen ja kolmannen polven toimittaja. Isoisäni Mauri Linteran jalanjälkiä seuraten toimitin lapsuudessani omakustannelehtiä, voitin nuoruudessani Uudenmaan maakuntaliiton kirjoituskilpailun ja päädyin Helsingin Sanomien kautta Keräilyn Maailman toimituspäälliköksi ja Suomen Sotilaan toimitussihteeriksi.

Valmistuin Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi kesäkuussa 2010. Pääaineeni oli taidehistoria, jossa erikoistuin Italian renessanssiin. Opintojen suvantovaiheissa sormeni mustuivat perinteikkään piirustuslaitoksen hiilipölyssä: etenin kuukaudessa pakollisesta kipsiluokasta alastonmallien ikuistamiseen. Vietin seitsemän kuukautta Sapienza-yliopistossa ja kirjoitin pro gradu -tutkielmani Rooman ryöstöstä.

Sukututkimuksen innoittamana valmistuin arkistonhoitajaksi syyskuussa 2015. Olen työskennellyt kolmessa arkistossa: Arkkitehtuurimuseo (2009), Espoon kotihoito (2014) ja Aalto-yliopisto ARTS (2015). Nykyään työskentelen Helsingin kaupungilla näkövammaisen henkilökohtaisena avustajana. Pidän auttamistyötä tärkeänä, sillä on parempi tehdä hyvää lähimmäiselle kuin tavoitella maallisia rikkauksia.