Lapissa kerätään kultaa

Åke Lindmanin epookkielokuva lavastaa menneen maailman

Kun ohjaaja antautuu epookkielokuvan pauloihin, on urakka usein yllättävän suuri. Nykyajan ihmisten kampaukset, puvut, eleet ja puhetavat pitää sovittaa menneeseen maailmaan. Kaikki esineet, rakennukset ja kulkuvälineet loihditaan muinaisten mallien mukaisiksi. Koko kadonnut maailma on kerättävä kokoon. Åke Lindman lavastaa Lapin kultaryntäystä.

Vene kiitää vaahtopäiden päällä. Aurinko sokaisee kuskin, koskikivi iskee pohjaan! Mies lentää keulasta: kaunis kaari pää edellä aaltoihin, kymmenen metrin päähän. Pirkka-Pekka Petelius ottaa uhrista valokuvan. Läpimärkä Vesa Vierikko seisoo kuohuissa savuke yhä suupielessään: ”Voi perkele, kastu röökit”. Lapissa tehdään taas elokuvaa.

Kuvauksissa sattuu aina kommelluksia, eikä Lapin kullan kimallus ole poikkeus. Monet ovat molskahtaneet koskeen, hameet ovat jääneet oven väliin, hyttyset lentäneet silmään ja matkapuhelimet pirisseet kesken epookkiotosten. Kerran assistentit unohtuivat joenvarteen, kun muu ryhmä työnsä tehtyään lähti muina miehinä pois.

Lapin kultatarinat

Olympiavuonna 1952 elokuvaohjaaja Åke Lindman teki ensimmäisen matkansa Lappiin – sieltä elokuvaunelma kultaryntäyksen kuvittamisesta sai alkunsa. Lindman oli mukana näyttelemässä Erik Blombergin Valkoisen peuran kuvauksissa. Tauoilla puolisokea saamelainen iski tarinaa heimoveljensä kanssa. Jutut veivät Lindmanin lähes sadan vuoden taakse Lapin suureen kultaryntäykseen.

Nälkävuonna 1868 Ivalokosken Nulkkamukasta huuhdottiin kultaa ja jo seuraavana kesänä suunnisti onnenonkijoiden pitkä jono aarteita kohti. Joukossa olivat myös merimiehet Jakob Ervast ja Niklas Lepistö, jotka olivat saaneet tuntumaa kullanhuuhtomiseen Kaliforniasta asti. Muutamassa viikossa he löysivät kaksi kiloa kultaa, mutta kruununvouti K.W. Planting huijasi miehiltä heidän löytöpaikkansa.

Sitkeä etsintä

Kulta vaati tavoittelijaltaan sitkeyttä. Maantie vei vain Rovaniemelle asti ja siitä pohjoiseen kulkuväylinä olivat ainoastaan joet ja polut. Monet kääntyivät takaisin jo alkumatkasta, sillä sauvominen, koskenlasku ja veneen vetäminen vaikeimpien paikkojen kohdalla vaati sekä taitoa että voimaa.

Jotkut parempaa elämää tavoitelleet löysivätkin kuoleman Lapin koskipärskeiden syleilystä. Kullan kiilto oli kuitenkin kuolemanpelkoa voimakkaampi. Ensimmäisenä ryntäyskesänä Kultalan alueella laskettiin 335 onnenonkijaa. Ryntäyksessä on kaikki ainekset menestyselokuvaksi.

Pitkä urakka

Elokuvan tekeminen on kuin kullan kaivamista: pitkäaikaista puurtamista ilman varmaa lopputulosta. Jo 1960-luvulla Åke Lindman ehdotti kultaryntäys-elokuvaa T.J. Särkälle, mutta projekti olisi tullut liian kalliiksi.

Kymmenisen vuotta myöhemmin haave alkoi kuitenkin konkretisoitua käsikirjoitusasteelle, mutta työstä tulikin vuosikymmenien kierre: käsikirjoitus koottiin yhä uudestaan. 1980-luvun alussa Yleisradion tukemana Åke Lindman pääsi kuvausryhmänsä kanssa Lappiin etsimään kuvauspaikkoja, mutta taas ylivoimaiset kustannukset jumittivat hankkeen.

Lapin suuri kuvausryntäys

Vuosikymmenen lopulla Yleisradio antoi luvan sponsorien etsimiseen ja jälleen kultaelokuva sai uutta voimaa. Lama tuli kuitenkin väliin ja hanke lykkäytyi miltei vuosikymmenellä. Lopulta 20 miljoonaa markkaa saatiin kokoon ja nyt kuvauksia tehdään Kutturan kylän lähellä, noin 13 kilometrin päässä alkuperäisestä Kultalan kruununasemasta.

Puvut, veneet, valjaat, huonekalut, lamput, ruokailuvälineet, vaskoolit, aseet ja kaikki muu elokuvassa näkyvä piti saada näyttämään 1800-luvun lopun tyyliltä. Kuuden kuukauden ajan 16 naista ompeli vaatteet vanhan leikkausmallin mukaan ja paikalliset asukkaat tulivat tarjoamaan vanhoja tavaroitaan veteraaniohjaajalle. Myös veneet teetettiin. Suomalainen talkoohenki sopi hyvin Lapin maisemiin.

Ihmisten urakka

Ihmisiä suuressa savotassa riittää: elokuvassa on yli sata roolia ja avustajia tarvitaan vajaat 300. Työryhmän koko puolestaan on yli 70 henkilöä ja kuvauspäiviä 65. Kutturan lisäksi elokuvaa filmataan Tankavaarassa, Ivalossa, Kittilässä, Sipoossa ja Helsingissä.

Kuvauskesänä nykyajan kullankaivaja Marjut Telilä löysi Miessijoelta Lapin historian kolmanneksi suurimman kultahipun: 251 gramman painoisen ”pikkumammutin”. Se on hieno kohtalon osoitus, että Åke Lindmanin pitkä unelma on viimeinkin toteutumassa.

Kultaa tietoverkossa

Elokuva-ala kehittyy. Alan harrastajat voivat nykyään seurata suosikkiohjaajansa elokuvien kuvausten edistymistä Internetistä. Åke Lindmanin Lapin kullan kimallus ei ole poikkeus. Sen kotisivut löytyvät osoitteesta www.kulta.com.

Sivuille on mahdutettu historiaa, faktaa, fiktiota ja hullunkurisia kommelluksia sisältävä kuvauspäiväkirja, joka on varmasti antoisaa tutkittavaa elokuvan ystäville. Tällä tavalla tavallinen harrastajakin pääsee käsiksi kuvaustunnelmaan ja saa mielenkiintoisia sisäpiirin tietoja ensi-illan odotusta maustamaan.

Katse kaukopartioon

Lapin kullan kimallus saa ensi-iltansa syksyllä 1999 ja televisiosarjana se esitetään vuonna 2000. Mutta mitä sen jälkeen? Historiaa rakastava Åke Lindman on mieltynyt erityisesti 300:n viime vuoden aikana tapahtuneisiin mullistuksiin, sillä tuolta ajanjaksolta on vielä mahdollista koota materiaalia epookkielokuvia varten.

Kaukopartiomiesten kovuus kiehtoo Åke Lindmania. Seuraavaksi saammekin ehkä hämmästellä suomalaisten korpisoturien seikkailuja syvällä vihollisen linjojen takana. Toisen suunnitelman perusteella voimme myös jännittää maamme sydämessä käytyä desanttijahtia, joka tapahtui vanhojen miesten, nuorten lapsien ja hentojen naisten voimin. Keräilijät saavat olla valppaina, kun näihin epookkielokuviin aletaan kerätä materiaalia. On kunnia tukea kansallista elokuvataidetta. Se kestää aikaa.

Keräilyn Maailma 7-8/1998