Kokoelmassa kaikuu laukaus
Kun sana sammuu, puhuu pyssynsuu
Kalmanvakaa katse, varma miehenkäsi, porraskäytävä… Musta Browning nousee, pyssynsuu puhuu! Kenraalikuvernöörin tarina päättyy salamurhaan. Ampuja kääntää pistoolin sydäntään vasten ja hyvittää tekonsa omalla hengellään. Mitä jää jäljelle?
Poliisiasemalla soi puhelin: ”Tulkaa pian senaattiin, jotain on tapahtunut.” Kello on 11, kun rikoskomisario Axel Lindström saa elämänsä merkittävimmän tehtävän. Senaatissa velloo sekasorto; ihmiset juoksentelevat hätääntyneinä ja epävarmoina.
Etsivälevy numero kaksi vilahtaa ja Lindström pääsee historian keskelle: surmanluodit ampunut Eugen Schauman (1875-1904) kuolee hänen käsiinsä. Vain venäläiset saavat koskea tuskaista kuolinkamppailuaan käyvään kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikoviin (1839-1904).
Musta Browning katoaa
Murhaaja kannetaan takaovesta ulos ja heitetään kärryille. Kavioiden kopse kaikuu Helsingin kaduilla, kun kansallissankari kuljetetaan pois. Kesäkuun 16. päivä vuonna 1904 on jäänyt Suomen historiaan.
Lindströmin vastuulle jäävät murhan tutkimukset. Kolme korkea-arvoista venäläistä upseeria vaatii mustan Browning-pistoolin viemistä Helsingin poliisiasemalle. Sieltä se katoaa emämaahan.
Lommoutunut kolikko
Lindströmin haltuun jää Browningin nikkelimantelikuulilla ladattu varalipas, joka on löytynyt Schaumanin taskusta. Tutkimukset siirretään murhaajan kotiin. Lindström ottaa talteen Schaumania ja tämän rakasta Lucas-koiraa esittävän valokuvan. Keisarille lähetetystä kirjeestä löytyy luonnosversio.
Pöytälaatikosta takavarikoidaan lommoutunut viiden pennin kolikko, jota on käytetty tarkkuusammunnassa. Rikosteknillisessä laboratoriossa selviää, että kolikkoa on ammuttu murha-aseella.
Kokoelman pohja
Historia katoaa kuin musta Browning äiti-Venäjän nieluun, mutta jotain jää kuitenkin jäljelle. Lindströmin kokoamat esineet siirtyvät hänen kuolemansa jälkeen 1950-luvun alussa perhetutulle, keräilijä Naugarth Kortmanille. Ne ovat ainutlaatuinen pohja Eugen Schauman -kokoelman luomiselle.
Kirjeluonnos ja lommokolikko pääsevät kehyksiin. Valokuva talletetaan huolellisesti. Etsivälevystä ja varalippaasta tulee Kortmanin poliisituttavien ihailun kohde. Niitä pidettään eräänlaisina historiallisina pyhäinjäännöksinä.
Uusia löytöjä
Kirpputoreilta alkaa löytyä aarteita: postikortteja murhaajasta ja tämän koirasta sekä piirroksia surmanlaukauksista. Eräässä taulussa on Schaumanin muotokuva ja postikortti hänen hautakivestään Porvoossa. Taulun taakse on liimattu Arvid Mörnen Hufvudstadsbladetissa sunnuntaina 29. tammikuuta 1918 julkaistu ylistysruno. Kirpputorilla aarre maksoi 15 markkaa.
Mitalikeräilijät tuntevat Schaumanin lyijystä valmistetun muistomitalin. Sitä tiedetään lyötetyn ainakin 16 kappaletta, mutta kuka lyötti ja koska – siitä ei ole tietoa. Yksi kappale on Kortmanin hallussa. Kokoelman kummajaisena on Schaumanin rintakuvan ääriviivojen mukaan leikattu vastaavan mitalin mystinen versio.
Vapaa sana poliiseille
Venäjän sortovalta ei päättynyt Schaumanin laukauksiin, vaan kesti yli kymmenen vuotta ennen kuin Suomi sai vapautensa. Kansallissankaria kunnioittava materiaali oli tuolloin pidettävä piilossa santarmien pelossa.
Veckans Nyheter, Censurfria Uttalanden ja Fria Ord ovat Kortmanin kokoelmaan kuuluvia lehtiä, joita lähetettiin Ruotsista suomalaisille poliiseille salamurhaa edeltäneinä vuosina. Venäläismielisten viranomaisten vuoksi lehdet piti salakuljettaa, ja myöhemmin keksittiinkin käyttää poliisipostia, jolloin vältyttiin sensuurilta.
Laukaukset kansien välissä
Tukholmassa vuosi murhan jälkeen painettu Schaumanin muistokirjoitus on yksi Kortmanin kokoelman kirjallisista kuriositeeteista. Tasan kaksi vuosikymmentä surmanlaukauksien jälkeen julkaistiin Bernhard Estlanderin kirjoittama kirja, jota painettiin vain 300 numeroitua kappaletta. Kortmanin kokoelmassa on numero 83.
Schaumanin Sigrid-sisar kirjoitti vuonna 1964 kirjan Veljeni Eugen, josta Kortmanin kokoelmassa on sekä suomen- että ruotsinkieliset painokset. Suomalaisen version löytäminen oli yllättävän vaikeaa.
Onneton rakkaus?
Aikanaan Kortmanin historialliset aarteet päätyvät Rikosmuseoon. Jotkut tutkijat ovat vähätelleet Schaumanin teon merkitystä ja leimanneet sen vain tulokseksi onnettomasta rakkaudesta. Kortman kuittaa moiset puheet valheellisiksi.
Haastattelun lopussa toimittaja mainitsee isoisänsä serkun, ruoveteläisen kirjailijataiteilija Heikki Asunnan, joka talvisodan kynnyksellä kirjoitti vaikuttavan runon Eugen Schaumanista. Runon riimeistä tulee uusi lisä Kortmanin kaikuvan laukauksen kokoelmaan.
Keräilyn Maailma 6/1998
Kommentit pois päältä artikkelissa Kokoelmassa kaikuu laukaus